sunnuntai 21. joulukuuta 2014

8. Vihreän Puu-Hevosen vuosi

2014.

Puolitoista vuotta kolmannen blogiosion elämää on kulunut. Aika on mennyt siivillä. Pari sataa "nyt tiedät kaiken"-lausetta, lukematon määrä epämääräisiä panoja milloin missäkin, hyviäkin hetkiä, litroittain alkoholia, kyyneliä ja pari tippaa verta. Pitkälle on päästy. Hänestä on vuotanut vain kuukautisverta - maininta siltä varalta, että joku laskee minun tehneen jotain mistä piripäissä oikeudentajustaan humaltuva kansanedustaja ei armahtaisi.

En tietenkään osaa perustella - edes itselleni, miksi Kide on elämässäni. Vieläkin. Ehkä olen tyhmä, yksinäinen tai uskon naiivisti siihen, että tämä tupla tai kuitti on se viimeinen. Ehkä kuitenkin on eniten niin, ettei minulla ole enää muutakaan. Tämä onneksi käsittää itsesäälinkin - en ole sellaiseen sairastunut, enkä ajatellutkaan. Jotain sentään viuhuu ohitsekin. Niin kuin tämä nikkelikupari-vaippainen itsesääliluoti.

Kuullostiko katkeralta? Väärin. Luin piilotettuna olleet katkelmat omasta elämästäni ja koska olen oman elämäni anekdootti ajattelin, että tämän voi pitää esillä. Ei kostona tai opetuksena, mutta viihteenä - niin julmalta kuin se kuullostaakin.

Minuun otti yhteyttä tämän blogin tiimoilta eräs mies. Se tuntui hyvältä. Kun joku alkoi ajatella omilla aivoillaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti