Elämäni sokerikiteen kanssa lähtee odottamatta uusille urille hassusta sattumasta. Maailma pienenee. Ihmisiä tulee ja menee - vain noustakseen pinnalle silloin kun sitä vähiten odottaa. Koska tiedän, että kide kiistää kaiken, annan asian olla. Olen kohdannut hänen huonon muistinsa aiemminkin hänen tarinoissaan. Hän ei muista, että on sopinut aamupanot nuoren kollegansa kanssa. Kollegallakin on pienet lapset. Kyse on vain neutraalista keskustelusta, joka ei johda minnekään. Niin hän sanoo. Suljen aivoni aina kun hän kertoo rakastavansa minua ja olevansa onnellinen pystyessään viimeinkin avoimuuteen. Luottamaan.
Kohdatessani elämäni suurimman kriisin katson lapsiani ja toivon, ettei heistä kasvaisi nuuksionkoiria. Kaikesta ei selviä rahalla, eikä taloudellinen huolenpitoni ole edes minulle itselleni ane, jolla pyrkisin itseäni rauhoittamaan. En pysty ostamaan itselleni omaatuntoa, mutta voin taata muille taloudellisesti puitteet, lähtökohdat, kehittymiseen ja onnelliseen elämään. En ole ylpeä tai kaunopuheinen edes kasvottomana. Enkä tietenkään usko pettämisen genetiikkaan, mutta joskus pelkään, että mitä jos kupeideni hedelmistä kasvaa tunkkaisen hotellihuoneen tuoksuisia kuviani. Lähtökohdilleen kun eivät lapseni voi mitään.
Ulkoillessamme hän saattaa puhjeta kyyneliin. Menneisyys ei jätä häntä rauhaan, vaikka hän onkin niin onnellinen nykyhetkestä. Meistä. Kyselen arkiseen sävyyn hänen ajatuksistaan ja saan huomata, että valheita tulee spontaanisti ilman järkevää motiivia.
Työpäivisin chattailemme paljon. Hän on toisinaan kiireinen tai poissaoleva. Asia, joka on hänen asemassaan ihan ymmärrettävää. Salaiset sähköpostitilit ja lukuisat kontaktit ottavat oman aikansa. Suhteita täytyy huoltaa. Kaikkia suhteita. Hän kärsii kuormittavista mustasukkaisuudenpuuskista: kiirehtii vahtimaan, etten minä seurustele muiden naisten kanssa. Hän kyselee työympäristöni naisista. Se on ymmärrettävää, koska minä olen hänen.
Ollessamme yhteisellä kahdenkeskeisellä lomamatkalla hän suuttuu minulle kysyessään elämässäni vierailleista naisista. Hänen silmänsä leiskuvat ja minä voin vain vaivoin pitää kaiken sisälläni. Se, että tarina ei ole kaunis, ei tarkoita sitä, että se ei olisi hyvä. Vielä ei ole aika keskustella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti