Aina löytyy hyviä syitä pelätä.
Sain Sokerikiteeltä sukupuolitaudin. Se tuli sokerikiteellekin yllätyksenä. Ei hän osannut aavistaa mitään tuollaista, koska aiemmista suhteista oli vierähtänyt jo vuosia. Hänen parin vuoden takainen sekoilunsa muuttui parin kuukauden takaiseksi. Sokerikide pitää huomiosta, työpaikan pojista, nettituttavuuksista, suojaamattomasta seksistä, satunnaissuhteista ja ravitsemusliikkeiden uroista. Kuitenkin sopivasti häntä nuoremmista. Ei hän kaikkia halua. Eikä hän enää kaipaa elämäänsä lisäkseni mitään. Niin hän sanoo.
Tauti teki elämästäni perheeni parissa mahdottoman. Minä toin kotiini taudin ja vieläpä tietoisena riskeistä. Hädän hetkellä hän pelasti minut totaaliselta romahtamiselta ja ymmärsi. Niin luulin. Kuvittelin epätoivoisena, että vaikka olen pilannut välini ihmisiin, joista todella välitin, olen saanut tilalle jotain. Olinkin saanut. Jotain itseni kaltaista. Tiedän nyt tarkalleen, miltä vaimostani on tuntunut todelliseen luonteeni paljastuessa. Karma is a bitch, kuten ensimmäiseen blogiini kommentoitiin.
Sokerikide - Hän - kertoi, että tiedän hänestä kaiken. Tiesin hänen luomansa todellisuuden hänestä itsestään. Hän ei valehtele. Hän ei pysty siihen. Kun Sokerikiteeltä kysyy, hän vastaa välittömästi. Hänen muistinsa on huono - mutta vain silloin kun Sokerikide puhuu itsensä pussiin. Hän ei muista epäilleensä sukupuolitautia vain hetki ennen tapaamistamme. Hän ei muista laittaa näppäinlukkoa päälle tekstattuaan hyvät yöt peiton alta - siis silloin kun hän tosiasiasiassa istuskelee ravintolassa miesseurassa kertoen vinkkiä siitä, miten häneltä saa pillua.
Tämä on tarina valheista ja siitä, miten paha saa palkkansa. Minä olen tämän tarinan konna. Minä olen vastuussa elämästäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti