Keskustelemme siitä, mitä Kide odottaa minulta jatkossa. Yksiavioisuutta. Hän sanoo, että on järkevää, että hän nussii nähteni, sillä hänellä on - valitettavasti - historiassaan tuota taipumusta kerätä kokemuksia. Nyt hän on kasvanut siitä ulos ja tekee sen avoimesti; kunhan minä sitoudun kahdeksi vuodeksi yksin hänelle. Uskollisuutta kun on monenlaista. Hänen sydämensä on varmasti minun luonani.
Mihin minun tulisi sitten varautua henkisesti? No tietenkin siihen, että frekvenssi voi olla tiheäkin - mistä sen tietää. On teoriassa mahdollista, että olen ilman seksiä - ja lopulta ilman häntä - jos hän ihastuu tai rakastuu. Tunteilleen kun ei voi mitään ja tämä on kuitenkin luonteeltaan sellaista. Tuijotan eteeni räntäsateeseen. Autoja vilisee. Ja muutama Citroen. Mikä olisi minun kannaltani kaikkein pahinta? Se, että hän rakastuisi toiseen vai se, että lakkaisin rakastamasta häntä.
Mitä minä sitten saisin? Ei hän ainakaan vähempää minua rakastaisi. Myyntipuhe on vakuuttava. Hän ei ainakaan vähempää rakastaisi. Jokainen meistä haluaa olla haluttu ja rakastettu. Mieleni tekee tanssia, mutta tässä minä olen kuin laulu ilman musiikkia. Enkä todellakaan puhu laulutrio Rajattomasta, vai mikä vittu se oli.
Keskustelemme rakkaudesta. Irvokasta, myönnän. Sanon, että olen rakastanut häntä koko ajan enemmän. Hän ottaa tämän aisurikuvion mieleensä ja myöntää, että joissain asioissa rakastan häntä enemmän kuin hän minua. Ainakin hän on rehellinen. Enkä minä lainkaan niin yksinkertainen kuin tästä blogikokonaisuudesta voisi kuvitella. En silti ollut ymmärtänyt aiemmin, että rakkaus jakautuu sektoreihin.
Ehkä huomaatkin, mutta koko ajan vähin erin valut tilanteeseen, johon et todellakaan alunperin lähtenyt Mahdatko kohta enää muistaakaan, että millaista on rakastaa, kun saa oikeasti ehdotonta vastarakkautta eikä sitä joudu yksinomaan yksin antamaan? Kohta vinksahtaneesta suhteesta tulee sinulle normi. Rakastamalleen ihmiselle ei tee noin niin kuin sinulle tehdään. Se, että se nyt kääritään mukamas rehellisyyden lahjapakettiin, ei tee siitä yhtään hienompaa.
VastaaPoistaKaksi vuotta ja mitä sitten tapahtuu?
Kiitos asiallisesta kommentistasi.
PoistaJoku viisas joskus sanoi: "Anteeksi ystäväni, olen päättänyt maalata onnellisuuteni seinälle". Miksi sitaatti vastaukseen, joka ensinnäkin henkii lämpöä ja on lopulta oikeassa? Siksi, että minulla ei ole tähän muutakaan annettavaa.
Mikä pitää sinua yhdessä? Hänen jumalallisen kaunis ulkokuorensa? Hänen mielenkiintoiset stoorinsa (totuuspohjaahan niillä ei ole, jos asiaa päivänvalossa tarkastelee)? Se, että hänen takiaan luovuit niin paljosta? Se, että rakastat häntä yhä? Se, että ylpeytesi estää sinua lähtemästä? Se, että et ole vielä kasvanut siksi mieheksi, joksi olet selvästi kasvamassa? Ulkopuolisena näen rivien välistä, että tämä on kasvattamassa sinusta sellaista miestä, joka ymmärtää, että kenen vieressä sitten viimekädessä haluaa kiikkustuolissa olla. Nyt on kai vielä hetki keskellä sukkanauhojen, mutta kun niiden petollisuus alleviivautuu kerta toisensa jälkeen hänen pettäessä sinua (vaikkakin luvan kanssa, mutta silti sieluasi koko ajan repien vaikka muuta uskottelet lukijoille ja jopa itsellesi), niin jonain päivänä tajuat, että mikä elämässä on tärkeää. Mennyttä ei voi muuttaa eikä toisia ihmisiäkään. Se mikä tässä voi olla hassua, että nainen joka alleviivasi poikuuttasi ja sitä, ettet ole kasvanut vielä mieheksi, luultavasti nopeuttaa kasvamistasi mieheksi enemmän kuin mikään muu olisi sitä voinut tehdä.
VastaaPoistaEsität hyviä kysymyksiä.
PoistaEn allekirjoita ajatusta kasvusta. Kuitenkin on mahdollista, että sattumanvaraisesti valitulla blogiotsikolla löysin elämänviisauteni.
Kaikista pojista ei tule miehiä - eikä tämä ole kasvutarina.